Sitruunaista kevättä kotona ja Kreikassa!

Sitruunaista kevättä kotona ja Kreikassa!

Blogini - ja ehkä myös elämäni on viettänyt muutaman kuukauden hiljaiseloa. Kevät on antanut odotta itseään tavallista pidempään. Ensimäiset tulppaanit aukesivat kukkaan toukokuun 5. päivä juuri kun pakkasin laukkujani matkustaakseni hakemaan kevättä Kreikasta. Kylläpä ne olivatkin kauniita!

 

 Vaikka Kreikka on kaaoksessa ja koko Eurooppa pidättää hengitystään, sitruunapuut maan länsirannikolla notkuvat kirpeää satoaan. Lisää kuvia ja ajatuksia Kreikanmatkalta luvassa myöhemmin.

Kreikasta tarttui mukaani silmiähivelevien maisemien lisäksi myös makuja, erityisesti sitruunalla säväytettyjä sellaisia. Toinen kestosuosikkini on munakoiso! Anoppini pyytää minulta toisinaan tuoreita reseptejä erityisesti salaattipöytään. Eilen näytin hänelle, kuinka parsa huuhdotaan, kuoritaan, poistetaan puumainen osa ja keitetään suolalla maistetussa vedessä - kansi pitää olla! Olen oppinut, että jos kansi puuttuu, on parempi unohtaa koko parsan keitto jo ennen sen aloittamista. Minulla oli 5 l kattila ja kansi, joten unohduksen sijaan sain keskittyä muistamiseen - parsaa keitetään 3-5 min. vähän paksuudesta riippuen - al denteksi.

 

Parsan päälle kaadoin sitruunalla maustettua oliiviöljyä ja Grana Padano -juustoa (parmesaanikin käy)! Salaatti-aterian muina osina valmistin timbaalin sipulin ja öljyn kanssa paisteusta munakoisosta (maisteena suolaa) sekä sitruunaisesta kesäkurpitsasalaatista. 

Sofian sitruunainen kesäkurpitsasalaatti

1/2 kesäkurpitsa

1/2 sitruunan (pesty) raastettu kuori

2 rkl vaaleaa viinietikkaa

1/4 tl sokeria (tai steviaa)

Kesäkurpitsasalaattia voi sekoittaa myös jäävuorisalaatin sekaan, jolloin kastikkeeksi voi lisätä myös suolaripauksella maustettua sitruunaista oliviiölyä ja tuoreita yrttejä. 

Karkauspäivän kunniaksi: Paina ystävä rintaa vasten

Tällä kertaa ajattelin kertoa muutama viiko sitten vietetystä ystävänpäivästä. Wikipedian mukaan on esitetty, että ystävä olisi lyhentynyt sanasta yskättävä. Yskätä olisi tarkoittanut 'painaa rintaa vasten'. Yskätä-verbin olemassaoloa ei kuitenkaan ole voitu näyttää toteen.  Olen matkan varrella joutunut luopimaan monista minulle joskus tärkeistä ihmisitä. Mitä ystävyys on? Ehkä siksi jäin mietiskelemään Tellervo Soisalon kokoamia ajatuksia ystävyydestä.

Itse  vetin ystävänpäivää useammalla eri tavalla: uusia ja vanhoja ystäviä, omia lapsia ja rakasta ajatellen. Toivon, että kun aika vierii ja lapset kasvavat, voin luopua vanhemman ja huolehtijan roolista ja tulla lapselleni ystäväksi. Vielä en sitä kuitenkaan halua. Siksi tunnen kiitolisuutta, että minulla on uusia ja vanhoja ystäviä, joiden kanssa voin jakaa aikaani ja ajatuksiani. Tänä vuonna en lähettänyt ystävänpäivätervehdyksiä. Sen sijaan:

1. Tapasin joukon uusia ystäviä tulppaanitreffien merkeissä. Nautimme lounaan yhdessä Viherlandiassa  ja vaihdoimme keskenämme paketoidut tulppaanikimput. Omasta yllätyspaketistani paljastui kotona vaaleanpunaisia ystävänpäiväunelmia. Toivottavasti tästä tulee perinne!  

2. Suklaa on sydämen asia. Kävin kaupungilla tutustumassa Torikeskuksen Suklaapilven tuoksuihin ajatuksena ostaa ystäville viemisiä kahvikutsuille. Olen aiemmin tilannut samaisesta paikasta lumihiutaleita kakun koristeeksi.

3. Tällä kertaa päädyin kuitenkin kokeilemaan itse raakasuklaan valmistusta tyttäreni kanssa. Käytimme EKOLOsta ostettua COCOVi-pakkausta

 Pakkauksesta löytyvien muottien ohella käytimme myös silikonisia jääpalamuotteja.

 Ripottelimme muotin pohjalle nonparelleja, mutta jälkikäteen tuli mieleen että hopeakuula-nonparellit voivat olla hampaille vaaraksi, kun ne uppoavat piiloon suklaan sisään...

 Kookosöljyn sulatus vesihauteessa oli haastavin homma, josta pienet piti saada pysymään kaukana....

 Suklaan valutus sitruspuristimen kannun ja lusikan avulla muottiin sujuu viisivuotiaaltakin :). Tällaisia niistä tuli!

 4. Osa suklaista paketoitiin folioon ja sellofaaniin lahjaksi sekä minun että tyttären ystäville... 

5.  Muutama nautittiin rakkaan kanssa Langa Trilogian ja suklaan liittoa maistellen. Oman suosikkiviinisi suklaan seuraksi saatat löytää kokeilemalla  Viinimaasta.

 Toki ystävää tai rakasta voi ilahduttaa viinillä, suklaalla ja omalla ajalla muulloinkin kuin ystävänpäivänä. Ajatuskin lämmittää!

Kotini on linnani - hrrrr!

 

Olen linnoittautunut kotiini. Ulos ei tee mieli lähteä, etenkään kun autokaan ei liiku. Isäntä käveli 30 astee pakkasessa hakemaan uutta akkua autoon -turhaan. Auto on siis hyytynyt. Odottavissa tunnelmissa ollaan täällä kotona, akkua on lämmitelty sisällä ja samoin ihmisiä. Takkatuli ja kuuma juotava auttoivat, joten kohta uudella yrityksellä vaaliuurnille. 

Edellisessä kirjoituksessani siteerasin presidenttiehdokas Sauli Niinistöä, joten tälläkertaa tasapuolisuuden nimissä sitten Pekkamainos Flasmob Finlandian tahtiin! Äänestitpä ketä hyvänsä, se voi olla yhdestä äänestä kiinni, joten halki lumen ja jään, vielä ehtii vaaliuurnille! Suomalaisella sisulla! Illalla sytytän lyhtyyn kynttilän ja käperryn sohvalle seuraamaan jännitysnäytelmää. Hyvä Suomi! Eväitä pitää tietenkin olla. 

Suolainen sunnuntaileipä! 

Sen valmistamiseen tarvitaan 

- useampi viipale Jokihaaran leipomo Oy:n kauravuokaleipää, 

- 75% levitettä

- kermajuustoa

- ylikypsää kinkkua 

- Felix kurkkusipulisalaattia (vaihtoehtoisesti myös suolakurkku+ raaka, kuutioitu sipuli käyvät oikein hyvin!)

- ketsuppia

- suolaa

Valmistus:

1. Paahda paahtoleivät, voitele ne levitteellä.

2. Lisää leipien päälle kermajuustoa, mikrota leivät (30-60s., sen verran että juusto sulaa).

 3. Lisää toiselle puoliskolle kurkkusipulisalaattia ja laita toiselle kinkkusiivuja 1-2, sekä ketsuppia (ja rakaa sipulia jos haluat). Levitä ketsuppi ja sipuli tasaisesmmin leivälle kuin mitä kuvassa on tehty. ;)

4. Tästä leipä saa suolaisen nimensä: Laita leipäpuoliskot vastakkain. Sirota päällystämättömille puolille suolaa. Siis sekä ylä, että alapinnalle!

5. Laikkaa voileipä kulmasta kulmaan kolmioiksi, laita kolmiot päällekkäin ja kiinnitä cocktailtikulla.
 
 6. Nauti kuuman Presidentti-kahvin kera!

 

Mitä tuli luvattua?

Näin presidentinvaalien äänestyspäivänä päätin miettiä hieman lupauksia. Suomalaiset ovat tottuneet pitämään itseään luotettavina. Se mitä luvataan, se pidetään. Tammikuu ei ole ehtinyt vielä loppuun, joten nyt on hyvä hetki tarkistaa, mitä omille uuden vuoden lupauksille kuuluu. Olen jo monta vuotta tehnyt uutena vuotena sellaisen lupauksen, että en lupaa mitään. Se on kertonut lähinnä omien voimavarojen vähyydestä ja luottamuspulasta omaan jaksamiseen. Toisaalta lupaukseen on sisältynyt orastava ajatus siitä, että olen riittävän hyvä sellaisena kuin olen. Vaalien ensimäisen kierroksen alla kärkipaikkaa pitävä presidenttiehdokas Sauli Niinistö on todennut Ajankohtainen Ykkönen 8.12.2009 YLE Radio 1 -lähteen mukaan seuraavaa:

"Suomi on toisen maailmansodan jälkeen menestynein maa maailmassa. Ja se on tehty ihan tällaisella luontaisella, luonnonmenetelmä-brändillä . Olemalla vaan sellaisia kuin ollaan."

Minusta tämä on hyvä ajatus. Kannustankin olemaan tekemättä lupauksia, jos voimat eivät riitä niiden pitämiseen. Saattaahan olla niinkin, että olemme jo riittävän hyviä. Tänä vuonna kuitenkin lupasin muutamia pieniä asioita, joiden toteuttaminen voisi tehdä omasta ja ehkä läheisteni elämästä  piirun verran parempaa. Seuraavassa pätkässä kerron, mitä lupasin, ja täydennän vastaustani kannustavalla sisäisellä puheella, joka toivon mukaan auttaa minua pysymään lupauksessani. Politiikasta paistinpannuun:

Lupasi vuoden 2012 alussa

1. Pestä paistinpannut välittömästi käytön (=ruokailun) jälkeen. Näin siksi, että altaassa lilluvat paistinpannut ovat ällöttäviä ja niiden näkeminen myöhemmin on minulle kynnyskysymys tiskipöydän siivouksen aloittamisessa. Ne eivät varsinaisesti vanhetessaan kutsu ketään tiskaamaan, siksi ne on hoideltava heti pois tiskipöydältä. Pinnoitetut pannut pestään ilman saippuaa, joten ne tiskataan joka tapauksessa erillään muusta tiskistä. Harmistun nähdessäni huonosti pestyn pannun. Pannun kahva ja pohja tarvitsevat  saippuakäsittelyä. Yhden pannun tiskamainen on niin pieni vaiva, että sen voi tehdä heti. Tehdyn työn tuoman mielihyvän saavuttaa todella nopeasti. 

2. Juoda maitoa puoli litraa päivässä. Tämä on ravitsemusterapeutin minulle sopivaksi arvioima määrä tolkuttoman maitotankkauksen sijaan. Olen tainnut periä mieltymyksen maitotuotteisiin mummoltani, jonka mielestä paras unilääke on lasi maitoa banaanin kanssa nautittuna. Olen hyvin tarkka maidon tarjoilusta: sen on oltava jääkaappikylmää, tuoretta ja lasin pitää olla puhdas ja kaunis katsella. Aino Aallon suunnittelema lasi olisi ehdottomasti paras vaihtoehto, mutta tästä yksityiskohdasta tingin muita useammin. ;) Nautin maitoa irtokakien kanssa, ruisleivän seurana,  korvapuustin kanssa (silloin kerran vuodessa kun niitä syön), perunamuussin ja uunimakkaran kanssa, grilliruuan kanssa... Huokaus, yritän totta puhuen pysyä siinä ruisleivässä. Ja kahdessa 2,5 dl maitolasillisessa päivässä. Kahvimaitoja en laske tähän määrään, vaikka pitäisi. Rasvattomasta maidosta en luovu, mutta kohtuudessa yritän pysyä. Ei kun aion pysyä! Ja palaan kohtuuteen, jos retkahdan.

3. Syödä vähintään yhden, mieluummin kaksi hedelmää joka päivä. Tämä on minun ja tyttäreni yhteinen lupaus. Ennen en voinut olla juomatta tuoremehuja, mutta päätin luopua nistä niiden sokerisuuden vuoksi. Hedelmä on parempi vaihtoehto, koska... hmm....niistä saa samalla kuituja ja annoskoko on parempi kuin litran mehutölkissä. Ei tule vedettyä övereitä. Olisi todella houkuttelevaa kuitata aamupala kahvilla ja voileivällä tai muroilla tai puurolla, ja jatkaa välipalaa samalla linjalla. Siihen tarvittiin muutos. Syömällä hedelmän aluksi vien vatsastani tilaa  leivän syönniltä. Opetin tyttärelle joskus aiemmin mantran "jos et mitään muuta syötävää keski, syö omena tai porkkana" ja nyt aamulla unenpöpperössä, kun mieitn, mitä laitan pöytään, hoen mantraa "aloita hedelmällä". Ja kun laitan tyttärelle, laitan samalla itselleni.

Kohtuullista tammikuun loppua!

Uusi vuosi Euroopassa

Minua sekä huvittaa että hieman ärsyttää silloin tällöin suomalaisten ihmisten puhessa vilahtava lausahdus "mennään Eurooppaan". Ecusez-moi, anteeksi, ystäväni, mutta olen antanut kertoa itselleni, että Suomi on osa Eurooppaa. Täältä ei siis tarvitse mennä minnekään ollakseen Euroopassa. Eurooppa on täällä! Ja mikä parasta muistaa näin uuden vuoden kynnyksellä, tulevaisuuskin on täällä! Alan itsestäni ja kotiseudustani ylpeäksi eurooppalaiseksi NYT ja alan juhlistaa sitä uuden vuoden vietolla juuri omaan tyyliini. Katsotaan, kuinka käy!

Minussa asuu pieni maailmankansalainen. Haaveilen usein siitä, että voisin ranskalaiseen tyyliin ostaa kotimatkalla tuoretta leipää paperipussiin, kiittää myyjää aurinkoisesti ja kuljettaa sen korkokengät kopisten kainalossani kotiin. Harmi, että asun sen verran kaukana keskustasta, että yhden patongin hakeminen leipien erikoiskaupasta ja sen kuljettaminen kainalossa kotiin korkokengissä kävellen vaatii hieman kunnonkohotusta. Voisin kyllä kokeilla sitä, että kävisin marketin leipäosastolta leivän poimittuani etsimässä myyjää ympäri kauppaa ja kiittäisin häntä leivästä. Mutta mikä on se ääni päässäni, joka kitenkin pistää minut harkitsemaan asiaa kahdesti?  

Ehdottoman varmaa on kuitenkin se, että haluan leipäni paikalliselta leipomolta ja ehdottomasti tuoreena. Poikkeus vahvistaa säännön ja se poikkeus on se, että itsetehtyihin ruissipseihin kelpaa hieman liikaakin raitista ilmaa nauttinut ruisleipä, kunhan se on juureen tehtyä, ilman lisäaineita ja paikallista. 

 

Pohjoiseurooppalaiset Valkosipuli-Ruistikut

Näitä ruissipsejä valmistan Palokan perinneleipurien Täysjyväruisleivästä, joka on näppärästi valmiiksi viipaloitua. Aloitan valmistuksen ajoissa: pilkon jo aamulla ruisleivät kulhoon. Otan puoli kourallista valkosipulin kynsiä ja litistän ne painamalla veitsen kyljelleen niiden päälle ja pamauttamalla nyrkillä. Kuka tarvitsee valkosipulipuristimia, niillä saa vain kitkeryytä aikaiseksi! (Huomatkaa tämä harkittu itsevarmuuteni tässä makuasiassa.) ;) Poistan valkosipulin kuoret, leikkaan kynnet veitsellä pieneksi ja hukutan ne lasin pohjalla auringonkukkaöljyyn. Voisin yhtä hyvin lainata oliiviöljyä etelä-eurooppalaisilta, mutta en nyt tällä kertaa tee niin. Annan öljyn maustua iltaan asti, sitten siivilöin valkosipulit öljyn seasta, ripottelen niitä leipien sekaan samalla sekoitellen ja kaadan lopulta myös öljyn leipien päälle. Hiukan suolaa lisäksi! Leivät saavat imeä öljyn ja suolan itseensä. Vasta myöhemmin laitan uunin kuumenemaan 200 asteeseen ja paistan tikkuja 10 min. Käytän kiertoilmauunia, joten jos päätät kokeilla ohjetta, säädä paistoaika mieleiseksesi ja uunillesi sopivaksi kokeilemalla. Leivinuunia aion testata tikkujen valmistuksessa jossain vaiheessa, kunhan saan jostain uunimittarin hankituksi.

Mitäs sitten tehtäisiin?

Perheellemme ei ole ehtinyt syntyä varsinaisia uuden vuoden vieton perinteitä. Tänä vuonna pelasimme  läpsyä ja söimme ruistikkuja rasvaiseen kreikkalaiseen pippurijogurttiin dipaten. Suosittelen sekä peliä (toimii myös viisivuotiailla lapsilla!) että dippiä! Kyseessä on siis puhdas itse mainituista raaka-aineista tehty, ei valmis tuote. Voisiko tätä kokeilla kokkelipiimään? ;D

Klo 22 jälkeen pakkasin lähimmät ihmiseni tila-autoon. Lähdimme etsimään ilotulitusrakettien loistetta kaupungilta, sillä euroopalainen ihminenhän on sosiaalinen ja etsii kaltaistensa seuraa. ;) Lisäksi halusin suojella turvakaukalossa nukkuvan lähimäiseni korvia paukkeelta ja ajattelin, että autossa istuen voimme nähdä ilotulituksia ympäri kaupunkia. Varasin mukaan sekä rauhoittavaa klassista musiikkia, levollisen Rajattoman cd:n että karamelleja. Yöllinen retki valomaailmaan alkakoon!

Kaupunkimme kasvaa kallioilla ja kukkuloilla, jotka luovat kauniita maisemia, mutta tekevät ilotulitusten näkemisen hiukan haasteelliseksi. Kiertelimme omakotialueilla ja näimme muutamia raketteja sekä valaistuja ikkunoita, joissa loistivat paperitähdet sekä joulukuusen valot. Reittimme vei pienen kiertelyn jälkeen perhepuistoon, jossa itse jäin auton ikkunasta katselemaan, kuinka joukko tuntemattomia ihmisiä tulitti valokukkia taivaalle. Oli aika kantaa oma kortensa kekoon. Rakettien laukaisupaikan löytäminen olemattomasta hangesta oli kuitenkin hieman hankalaa. Sain seurata sivusta, kun tuntematon nuori mies lähestyi perhettäni ja sai perheeni rakettimestarin apujoukkoineen seuraamaan perässään viereiselle laukaisupaikalle. Nuorimies itse istahti turvalisen välimatkan päähän viihdyttämään apujoukkoja siksi aikaa kun rakettimestari laukaisi ilotulitteet. Olivatpa ne upeita Rajattoman musiikin säestyksellä! Valoshown päätyttyä sain iloisen apulaisen raportin siitä, kuinka nuorimies oli jutellut hänen kanssaan automerkeistä mukavissa tunnelmissa. Ilahduttavaa huomaavaisuutta ja kykyä luoda yhdessä tuntemattomien kanssa miellyttävä hetki! 

Jatkoimme hymyssäsuin matkaa kohti keskustaa ja kaupungintaloa toiveena löytää parkkipaikka, josta turvallisesti voisimme seurata kaupungin ilotulitusta. Odotusaika kävi kuitenkin pitkäksi ja päätimme liittyä Kirkkopuistossa parveilevien ihmisten joukkoon. Kuuntelimme mieskuoron esitystä, ihailimme kunnioittavan välimatkan päästä levollisesti partioivia poliiseja ja pohdimme, voisimmeko mennä koppiauton kyytiin polttamaan tähtisädetikkuja. Niiden polttaminen oli minun lapsuudessani alaikäisillekin luvallista, mutta nyt en ole enää aivan varma, joten tulisi siinä samalla suoritettua rangaistuskin. Tämä suunnitelma jäi toteuttamatta. Sen sijaan juoksimme kerran kirkon  ympäri. Emme voineet tälläkään kertaa välttyä ystvällisen nuoren kohtaamiselta. Meiltä putosi käsine, jonka hukkumista emme olisi itse huomanneet. Kiitos sinulle, nuori nainen, joka nostit käsineen ja huusit peräämme! Toivottavasti saat itsekin kohdata noin huomaavaisia kanssajuhlijoita! Oli mukava seurata hyvin käyttäytyviä ihmisiä iloisissa tunnelmissa halailemassa ja suutelemassa toisiaan kultaisten rakettien piirtyessä tummalle taivaalle. Pientä seuralaista tosin harmitti tietoisuus siitä, että hänen varttia aikaisemmin kohtaamansa söpö puistohiiri oli nyt nähty "viime vuonna", eikä siihen aikaan ole enää paluuta. Ehkä toivumme tästä viimeistään huomenna..

OLKOON TÄMÄ VUOSI 2012 ONNELLINEN TÄSSÄ JA NYT! 

Balanssissa

Eräänä elokuisena lauantaina vuonna 2011 istuin aamupalapöydän ääressä. Näkyvästi raskaana ja  toista lastani syntyväksi odotellessani olin viikon aikana nauttinut luontoäidin antimista; syönyt mustikoista tehtyä piirakkaa melkein koko pellillisen. Perustelin ruokavaliotani sillä, että mustikat ovat lähiruokaa, lisäksi niiden hankkiminen metsässä isomahaisena rymyten oli raittiista ulkoilmasta nauttimista, mutta myös totista kuntoilua. Varmasti olin piirakkani ansainnut.  

Mustikoista saa paljon flavonoideja, jotka toimivat antioksidantteina. Antioksidantit suojaavat elimistöä oksidatiivisen stressin liiallisilta vaikutuksilta ja edistävät siten terveyttä. Eikä siinä vielä kaikki! Olin löytänyt netistä vanhanajan mustikkapiirakan ohjeen, jonka mukaan piirakka tehdään kardemummalla maustettuun pullataikinaan ja on siten myös apen mielestä oikean makuelämyksen tarjoava harvinainen herkku.  Ensimäisen palan syötyäni en voinut lopettaa: himoitsin suomalaiskansallista marjapiirasta aivan liikaa. Siinä oli sitä jotain, joka sai Sibeliuksen sävelet soimaan korvissani ja toi elokuisen auringon lämmön keittiöömme. Niin että tämä mustikkapiirakka oli kaikin puolin terveyttä edistävä teos ja sen syöminen perinteitä vaaliva kulttuuriteko alusta loppuun saakka.

Yllätyksekseni mieheni oli jo ennen vuoteesta nousuaan kysellyt minulta aiemmin noudattamani vähähiilihydraattiseen ruokavalion viitteellisiä hiilihydraattimääriä. Mieheni pitää leivästä, ja tarvitsee isona miehenä paljon energiaa. Yleensä hän nauttii aamupalalla kuitenkin vain kupin kahvia. Se, että hän kaivoi keittiöön päästyään laatikosta paistinpannun ja ryhtyi paistamaan kanamunia rehellisessä rasvassa, sai minut kohottamaan kulmiani kysyvästi. “Aiotko sinä ryhtyä karppaajaksi?” kysyin. Tähän mieheni totesi, että hän haluaisi saada kunnon yöunet. Ja se ei kuulemma onnistu, jos rouva syö pellillisen vehnätaikinaan ja sokeriin tehtyä marjapiirakkaa ja valvoo sen seurauksena yöllä levottomasti pyörien. Kasvis- ja proteiinipitoista ruokaa olemme toki ennekin suosineet, mutta ruokamenot ovat kasvaneet. Ja kun siihen päälle ostaa vielä niitä hiilihydraattipitoisia ruokia muulle perheelle, niin ne menot kasvavat entisestään ilman tavoiteltuja hyötyjä vieläpä.Jotain kevennystä vaakaan pitäisi saada, ilman kohtuutonta taloudellista taakkaa.Tulkitsin tästä, että minunkin olisi syytä yrittää palata takaisin ruotuun.

Karppaajaksi en aio. En, sillä se on kaikessa nautinnollisuudessaan masentavaa ruokaa, ainakin minulle. Hanna Markuksela on käsitellyt  ruokavalion ja mielialan yhteyksiä. Tässä linkki yhteen hänen haastatteluunsa. Uusi vuosi on taas alkamassa, se tuo mukanana uudet haasteet. Kestänkö niiden kanssa balanssissa? Ulkoa kuuluu jytinä, joka kertoo kaiken vanhan haihtuvan ruudinkärynä ilmaan ja tuoden tilaa uudelle. Tulevaisuus alkaa tänään. Mikä on se viisauden polku, joka vie kohti parempaa kehon, mielen ja arjen hallintaa?

Tasapainoista ja mielekästä uutta vuotta 2012 meille kaikille!