Eräänä elokuisena lauantaina vuonna 2011 istuin aamupalapöydän ääressä. Näkyvästi raskaana ja toista lastani syntyväksi odotellessani olin viikon aikana nauttinut luontoäidin antimista; syönyt mustikoista tehtyä piirakkaa melkein koko pellillisen. Perustelin ruokavaliotani sillä, että mustikat ovat lähiruokaa, lisäksi niiden hankkiminen metsässä isomahaisena rymyten oli raittiista ulkoilmasta nauttimista, mutta myös totista kuntoilua. Varmasti olin piirakkani ansainnut.
Mustikoista saa paljon flavonoideja, jotka toimivat antioksidantteina. Antioksidantit suojaavat elimistöä oksidatiivisen stressin liiallisilta vaikutuksilta ja edistävät siten terveyttä. Eikä siinä vielä kaikki! Olin löytänyt netistä vanhanajan mustikkapiirakan ohjeen, jonka mukaan piirakka tehdään kardemummalla maustettuun pullataikinaan ja on siten myös apen mielestä oikean makuelämyksen tarjoava harvinainen herkku. Ensimäisen palan syötyäni en voinut lopettaa: himoitsin suomalaiskansallista marjapiirasta aivan liikaa. Siinä oli sitä jotain, joka sai Sibeliuksen sävelet soimaan korvissani ja toi elokuisen auringon lämmön keittiöömme. Niin että tämä mustikkapiirakka oli kaikin puolin terveyttä edistävä teos ja sen syöminen perinteitä vaaliva kulttuuriteko alusta loppuun saakka.
Yllätyksekseni mieheni oli jo ennen vuoteesta nousuaan kysellyt minulta aiemmin noudattamani vähähiilihydraattiseen ruokavalion viitteellisiä hiilihydraattimääriä. Mieheni pitää leivästä, ja tarvitsee isona miehenä paljon energiaa. Yleensä hän nauttii aamupalalla kuitenkin vain kupin kahvia. Se, että hän kaivoi keittiöön päästyään laatikosta paistinpannun ja ryhtyi paistamaan kanamunia rehellisessä rasvassa, sai minut kohottamaan kulmiani kysyvästi. “Aiotko sinä ryhtyä karppaajaksi?” kysyin. Tähän mieheni totesi, että hän haluaisi saada kunnon yöunet. Ja se ei kuulemma onnistu, jos rouva syö pellillisen vehnätaikinaan ja sokeriin tehtyä marjapiirakkaa ja valvoo sen seurauksena yöllä levottomasti pyörien. Kasvis- ja proteiinipitoista ruokaa olemme toki ennekin suosineet, mutta ruokamenot ovat kasvaneet. Ja kun siihen päälle ostaa vielä niitä hiilihydraattipitoisia ruokia muulle perheelle, niin ne menot kasvavat entisestään ilman tavoiteltuja hyötyjä vieläpä.Jotain kevennystä vaakaan pitäisi saada, ilman kohtuutonta taloudellista taakkaa.Tulkitsin tästä, että minunkin olisi syytä yrittää palata takaisin ruotuun.
Karppaajaksi en aio. En, sillä se on kaikessa nautinnollisuudessaan masentavaa ruokaa, ainakin minulle. Hanna Markuksela on käsitellyt ruokavalion ja mielialan yhteyksiä. Tässä linkki yhteen hänen haastatteluunsa. Uusi vuosi on taas alkamassa, se tuo mukanana uudet haasteet. Kestänkö niiden kanssa balanssissa? Ulkoa kuuluu jytinä, joka kertoo kaiken vanhan haihtuvan ruudinkärynä ilmaan ja tuoden tilaa uudelle. Tulevaisuus alkaa tänään. Mikä on se viisauden polku, joka vie kohti parempaa kehon, mielen ja arjen hallintaa?
Tasapainoista ja mielekästä uutta vuotta 2012 meille kaikille!
