keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Reilun kaupan kreikkalaisia oliiveja?

Oliivipuu (Olea europaeus) on oikealta nimeltään öljypuu, mutta tätä nimeä käytetään harvemmin. Hidaskasvuisen ja ainavihannan öljypuun koti on Välimeren seudulta. Oliivipuun oksaa pidettiin jo antiikin aikana vaurauden, kunnian ja rauhan symbolina. Sitä käytettiin myös voitonmerkkinä sekä urheilussa että sodassa.
Oliivipuita viljellään oliiviöljyn, arvokkaan puuaineen, lehvien sekä syötävien oliivien tähden. Kreikka on Wikipedian mukaan kolmanneksi suurin öljyntuottajamaa.
Oliivipuut tarjoavat varjoa paahteisessa keskipäivän auringossa.  Sadonkorjuun aikaan oliivitarhoille tulee poimijoita, jotka asuvat vuoren rinteillä olevissa leireissä. Ylläolevassa kuvassa on levitetty verkkoja puun juurille, koska maahan pudonneita oliiveja on muuten todella työläs kerätä.





Aiemmin oliivipuut ovat antaneet satoa vuosittain, mutta ilmaston lämpeneminen on vaikuttanut puun sadontuotantoon. Nykyisin toukokuussa kukkiva puu saa oksilleen oliiveja marraskuussa. Nämä hedelmät kypsyvät koko talvikauden ja sato on valmis korjattavaksi toukokuussa. Tämän jälkeen puu tarvitsee lepokauden. Satoa saadaan siis vain kerran kahdessa vuodessa. Oliiviöljy on ollut viimeaikoina viljelijälle heikosti myyntituloja tuottava raaka-aine ja siksi puita hakataankin alas puuaineksen myyntiä varten. Onko oliivipuisen esineen ostaminen siis oliivin ja kreikkalaisten luonnon kannalta hyvä asia? Pitäisikö ostaa enenmmän kreikkalaisia oliivituotteita? Markkinoilla on runsaasti erilaisia oliivilaatuja, mutta onko niiden joukossa  kreikkalaisia reilun kaupan  oliiveja? En pitäisi sitä hyvänä, jos laadukas suomalainen hunaja olisi alennusmyynnissä Etelä-Euroopassa, kai voi saman asian ajatella kreikkalaisten kannalta?