keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Karkauspäivän kunniaksi: Paina ystävä rintaa vasten

Tällä kertaa ajattelin kertoa muutama viiko sitten vietetystä ystävänpäivästä. Wikipedian mukaan on esitetty, että ystävä olisi lyhentynyt sanasta yskättävä. Yskätä olisi tarkoittanut 'painaa rintaa vasten'. Yskätä-verbin olemassaoloa ei kuitenkaan ole voitu näyttää toteen.  Olen matkan varrella joutunut luopimaan monista minulle joskus tärkeistä ihmisitä. Mitä ystävyys on? Ehkä siksi jäin mietiskelemään Tellervo Soisalon kokoamia ajatuksia ystävyydestä.

Itse  vetin ystävänpäivää useammalla eri tavalla: uusia ja vanhoja ystäviä, omia lapsia ja rakasta ajatellen. Toivon, että kun aika vierii ja lapset kasvavat, voin luopua vanhemman ja huolehtijan roolista ja tulla lapselleni ystäväksi. Vielä en sitä kuitenkaan halua. Siksi tunnen kiitolisuutta, että minulla on uusia ja vanhoja ystäviä, joiden kanssa voin jakaa aikaani ja ajatuksiani. Tänä vuonna en lähettänyt ystävänpäivätervehdyksiä. Sen sijaan:

1. Tapasin joukon uusia ystäviä tulppaanitreffien merkeissä. Nautimme lounaan yhdessä Viherlandiassa  ja vaihdoimme keskenämme paketoidut tulppaanikimput. Omasta yllätyspaketistani paljastui kotona vaaleanpunaisia ystävänpäiväunelmia. Toivottavasti tästä tulee perinne!  

2. Suklaa on sydämen asia. Kävin kaupungilla tutustumassa Torikeskuksen Suklaapilven tuoksuihin ajatuksena ostaa ystäville viemisiä kahvikutsuille. Olen aiemmin tilannut samaisesta paikasta lumihiutaleita kakun koristeeksi.


3. Tällä kertaa päädyin kuitenkin kokeilemaan itse raakasuklaan valmistusta tyttäreni kanssa. Käytimme EKOLOsta ostettua COCOVi-pakkausta
 Pakkauksesta löytyvien muottien ohella käytimme myös silikonisia jääpalamuotteja.


 Ripottelimme muotin pohjalle nonparelleja, mutta jälkikäteen tuli mieleen että hopeakuula-nonparellit voivat olla hampaille vaaraksi, kun ne uppoavat piiloon suklaan sisään...
 Kookosöljyn sulatus vesihauteessa oli haastavin homma, josta pienet piti saada pysymään kaukana....
 Suklaan valutus sitruspuristimen kannun ja lusikan avulla muottiin sujuu viisivuotiaaltakin :). Tällaisia niistä tuli!

 4. Osa suklaista paketoitiin folioon ja sellofaaniin lahjaksi sekä minun että tyttären ystäville... 
5.  Muutama nautittiin rakkaan kanssa Langa Trilogian ja suklaan liittoa maistellen. Oman suosikkiviinisi suklaan seuraksi saatat löytää kokeilemalla  Viinimaasta.

 Toki ystävää tai rakasta voi ilahduttaa viinillä, suklaalla ja omalla ajalla muulloinkin kuin ystävänpäivänä. Ajatuskin lämmittää!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Kotini on linnani - hrrrr!

 
Olen linnoittautunut kotiini. Ulos ei tee mieli lähteä, etenkään kun autokaan ei liiku. Isäntä käveli 30 astee pakkasessa hakemaan uutta akkua autoon -turhaan. Auto on siis hyytynyt. Odottavissa tunnelmissa ollaan täällä kotona, akkua on lämmitelty sisällä ja samoin ihmisiä. Takkatuli ja kuuma juotava auttoivat, joten kohta uudella yrityksellä vaaliuurnille. 

Edellisessä kirjoituksessani siteerasin presidenttiehdokas Sauli Niinistöä, joten tälläkertaa tasapuolisuuden nimissä sitten Pekkamainos Flasmob Finlandian tahtiin! Äänestitpä ketä hyvänsä, se voi olla yhdestä äänestä kiinni, joten halki lumen ja jään, vielä ehtii vaaliuurnille! Suomalaisella sisulla! Illalla sytytän lyhtyyn kynttilän ja käperryn sohvalle seuraamaan jännitysnäytelmää. Hyvä Suomi! Eväitä pitää tietenkin olla. 

Suolainen sunnuntaileipä! 
Sen valmistamiseen tarvitaan 
- useampi viipale Jokihaaran leipomo Oy:n kauravuokaleipää, 
- 75% levitettä
- kermajuustoa
- ylikypsää kinkkua 
- Felix kurkkusipulisalaattia (vaihtoehtoisesti myös suolakurkku+ raaka, kuutioitu sipuli käyvät oikein hyvin!)
- ketsuppia
- suolaa
Valmistus:
1. Paahda paahtoleivät, voitele ne levitteellä.
2. Lisää leipien päälle kermajuustoa, mikrota leivät (30-60s., sen verran että juusto sulaa).
 3. Lisää toiselle puoliskolle kurkkusipulisalaattia ja laita toiselle kinkkusiivuja 1-2, sekä ketsuppia (ja rakaa sipulia jos haluat). Levitä ketsuppi ja sipuli tasaisesmmin leivälle kuin mitä kuvassa on tehty. ;)
4. Tästä leipä saa suolaisen nimensä: Laita leipäpuoliskot vastakkain. Sirota päällystämättömille puolille suolaa. Siis sekä ylä, että alapinnalle!
5. Laikkaa voileipä kulmasta kulmaan kolmioiksi, laita kolmiot päällekkäin ja kiinnitä cocktailtikulla.
 
 6. Nauti kuuman Presidentti-kahvin kera!