torstai 17. toukokuuta 2012

Sitruunaista kevättä kotona ja Kreikassa!

Sitruunaista kevättä kotona ja Kreikassa!


Blogini - ja ehkä myös elämäni on viettänyt muutaman kuukauden hiljaiseloa. Kevät on antanut odotta itseään tavallista pidempään. Ensimäiset tulppaanit aukesivat kukkaan toukokuun 5. päivä juuri kun pakkasin laukkujani matkustaakseni hakemaan kevättä Kreikasta. Kylläpä ne olivatkin kauniita!

 
 Vaikka Kreikka on kaaoksessa ja koko Eurooppa pidättää hengitystään, sitruunapuut maan länsirannikolla notkuvat kirpeää satoaan. Lisää kuvia ja ajatuksia Kreikanmatkalta luvassa myöhemmin.


Kreikasta tarttui mukaani silmiähivelevien maisemien lisäksi myös makuja, erityisesti sitruunalla säväytettyjä sellaisia. Toinen kestosuosikkini on munakoiso! Anoppini pyytää minulta toisinaan tuoreita reseptejä erityisesti salaattipöytään. Eilen näytin hänelle, kuinka parsa huuhdotaan, kuoritaan, poistetaan puumainen osa ja keitetään suolalla maistetussa vedessä - kansi pitää olla! Olen oppinut, että jos kansi puuttuu, on parempi unohtaa koko parsan keitto jo ennen sen aloittamista. Minulla oli 5 l kattila ja kansi, joten unohduksen sijaan sain keskittyä muistamiseen - parsaa keitetään 3-5 min. vähän paksuudesta riippuen - al denteksi.




Parsan päälle kaadoin sitruunalla maustettua oliiviöljyä ja Grana Padano -juustoa (parmesaanikin käy)! Salaatti-aterian muina osina valmistin timbaalin sipulin ja öljyn kanssa paisteusta munakoisosta (maisteena suolaa) sekä sitruunaisesta kesäkurpitsasalaatista. 

Sofian sitruunainen kesäkurpitsasalaatti

1/2 kesäkurpitsa
1/2 sitruunan (pesty) raastettu kuori
2 rkl vaaleaa viinietikkaa
1/4 tl sokeria (tai steviaa)

Kesäkurpitsasalaattia voi sekoittaa myös jäävuorisalaatin sekaan, jolloin kastikkeeksi voi lisätä myös suolaripauksella maustettua sitruunaista oliviiölyä ja tuoreita yrttejä.