sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Vaatimaton sadonkorjuu


Suurin ilonaiheeni puutarhassa tänävuonna oli karhunvattu, joka kasvatti varttaan koko viimekesän, ja teki tänävuonna runsaasti kukkia. Sato on kypsynyt kylmän kesän vuoksi hitaasti, mutta sain kuin sainkin muutaman maistiaisen. Kypsä marja irtoaa helposti kannastaan. Huomasin, että olen ollut liian kärsimätön ja poiminut niitä liian varhain, koska marjoihin ei jää "reikää" niinkuin vadelmaan, vaan kannan marjan sisällä oleva keskiosa on irronnut marjan mukana. Osa marjoista on vielä keräämättä, koska niitä kypsyy edelleen verkkaiseen tahtiin. Yksi ihana jälkkäri on karhunvadelmilla jo koristeltu, koska muuhun sato ei riittänyt. Karhunvatut säilyttävät muotonsa hyvin myös pakkasessa, joten loput varmaan menevät sinne - jos siis maltan olla syömättä niitä!


Tässä on ihka ensimmäinen ikinäksokaan tekemäni kasvimaa. Maltoin olla ahnehtimatta liikaa ja sain kuin sainkin jotain siellä kasvamaan. Vasemmassa laidassa ovat kehäkukat - kuulin että niillä pidetään hyönteiset loitolla. Ne kasvoivat hyvin!
 

Keskelle kylvin erivärisiä porkkanoita - yhtään en saanut kasvamaan. Oikeassa laidassa olevat lehtikaalit nousivat riemukseni ihan hyvin jo alkukesästä, mutta harmi vain, että lehtikaalit menivät suurelta osin parempiin suihin. Yksi vinkki on laittaa olutta teevadille, kerätä siitä kupsahtaneet etanat pois ja laittaa uusi vati tilalle. Ehkä ensi kesänä muistan kokeilla? Onko sinulla jokin vinkki tähän etanainvaasion torjumiseen? Olisin kiitollinen neuvoista.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti